Sisäistä kiehuntaa...

Olen kuullut tässä lähiaikoina että minä olen meidän perheessä se ymmärtävämpi osapuoli,mutta olen muutamana päivänä miettinyt että jos se ei olekaan niin vaan nielen vitutukseni helpommin sisäänpäin ja kiehuttelen sitten sisäpuolella. Tällä haavaa kyllä suoraan sanoen VITUTTAA! Neiti Uhman synttärit lähenee ja peräti kaksi pariskuntaa meidän kavereista ilmottanu pääsevänsä! Noh eipähän tarvii muuta tarjottavaa kehittää kun se saatanan muumikakku, Kyllä se Neiti on sen ansainnu ja enemmänkin. Mutta onko ansainnut sen että kukaan sen lemppari ihmisistä ei pääse tänne hänen päivänään. Kerran sitä vaan kolme vuotta täytetään. Ja vitun ihanaa kun mie oon muutenkin nyt herkillä tämän matkustajani kanssa ni nyt sit on roskaa silmässä aina kun muistaa neitin synttärit...

En voi todeta enää muuta kun et oon mie ymmärtäväinen mut rajansa se on mullakin.

Suunnittelua ja pohdintaa.

Neiti Uhman synttärit lähenee ja tänään sain jopa kutsut postiin. O.o Ehkä piikkunen kiirus tulee järjestelyidenkin ja suunnittelujen kans. Ja muumisynttärit neiti nyt sitten haluaa,mielellään viel niisku neiti. Mitäpä ei lapsensa puolesta vai miten se nyt meni...kakku on tuottanu vaan pään vaivaa kun ei saa muumikakkukuvaa tilattua mistään joten kaipa se menee sit sokerimassa askarteluiks ja melkosen kylmiltään.
Kahtoopi nyt kuinka moni tulee ja sit vasta suunnittelen lopullisen menyyn. Tällä haavaa on ajatus vain että KAKKU joten ainakin kakkua tulee olemaan jos ei muuta.

Mun suunnittelu intoja ja energioita on verottanut pieni kanssa matkustaja joka poimittiin kyytiin ihan vahingossa. Nyt häneen on jo kiinnytty kovin ja alusta asti oli selvää että haluttiin tehdä matka loppuun asti tämän kyytiläisen kanssa sekä toki myös jatkaa sitten elämää yhdessä määränpäässämme.( ja joo oikein kirjotus ei oo mun parhaimpia puolia, joten äidinkielen ammattilaiset,skipattaa tää blogi jos on jotain sanomista)
Joten tulevaisuudessa meillä voidaan entistäkin paksummin.

Kesäkin on saapunut,lämmin ja kaikki helvetin öntykät. Kesä on kiva mut ilman öntyköitä! Ihanaa kun leikkipuistossa voi viihtyä pitkään ja ei tarvii tunkee päälle hirveetä kasaa vaatteita. Ainoo mikä "vaivaa" edelleen ni kun perhe ja kaverit asuu kaukana ja tuntuu ettei se puhelimessa/netissä vaihetut kuulumiset aina riitä. Ois vaan niin ihana nähdä montaa ihmistä! Täällä päin kaverit tuntuu olevan kiireisiä, mut eiköhä meidätkin saada johonkii väliin tupattua. Ja on pikku hiljaa alkanu tutustua uusiinkii immeisiin. Lähinna taitaa olla mulla olla akkaseuran kaipuuta ja varsinkii tiettyjen mut eiköhän se tästä. Jos vaikka nuo Neiti Uhman synttärit tois vähän porukkaa yhteen.

Nii ja sitten ois vielä yks probleema mut sillä ei oo onneks vielä kiirus,tuplarattaat. Mut tää lähtee vielä iltalenkille ja sit koittamaan nukkumista.

Tähtipölyä

Tuntuu tuo elämä tasoittuneen väliaikaisesti. Uskaltaisinko sanoa että olen onnellinen,mutta heti näin ajateltuani mietin ihmisiä joita kaipaan ja haluaisin nähdä useammin. Mulla on mies, kaksi lasta ja koira. Voiko ihminen enää enempää toivoa? Kaiketi ei. Näihin aatoksiin. hyvää yötä.

No ompa tämäkin muuttunut sitten viime käynnin O.o Menee taas aikaa ennenko oppii uudelleen käyttämään. Meillä ollut taasen hulinaa. Muksut sairastellu ja mut ukko taasen on selvinny pelkillä kontrollikäynneillä, onneks. Elämä rauhaantuu pikku hiljaa ja aletaan kotiutumaan tänne uuteen kotiin. Tosin tunnustettakoon että tuolla kaapin perukoilla on vielä pari paffilootaa läpikäymättä mut en ota ressiä.

Viikonloppuna vietetään lasten nimppareita kun sattuuvat hyvin lähekkäin ni yhteiset pikkujuhlat saavat. Tosin eipä sinne monikaan pääse,harmi sillai kun lapsetkin oli oottanu kovasti näkevänsä kauempanakin asuvia läheisiä. Aina ei voi voittaa. Minähän niille lapsille selittelen...

Huomenna pääsen muutamaks tunniks miekkoseni kanssa tuulettumaan,tosin sekin on asioiden hoitelua mut silti. Otan siitä ilon irti. Tällä haavaa Neiti Uhma koettelee hermoja melko lahjakkaasti, eikä kuuntele kieltoja taikka muutakaan. Voi kuinka odotankaan murrosikää, ellei joku vakuuta mulle että tuo ittepäisyys vähenee iän myötä.

Ja haaveilua sitähän ei kukaan voi kieltää. Olen niin kiitollinen Piklun kasvattajalle että hän valitsi meidät koiran perheeksi. Ei oltais voitu parempaa koiraa saada/toivoa. Ilmotin Piklun suomen ihanin koira kisaan niin rakas se meille on. Mutta haaveilen että vielä joskus saan omistaa villakoiran,mielellään keskikoisen. Ihana luonne,turkkia jota hoitaa ja tietenkin perheenjäsen sitten aikanaan. Piklun kanssa meillä on vielä monia monia vuosia edessä yhdessä. Keretään vielä tuoksutella monet lenkkipolut. Mut haaveilla saa.

Nyt täyttyy mennä iltalenkille tuon meidän suomen ihanimman Piklun kanssa ja sitten suihkun kautta nukkuu.