Muutoksien kaipuuta.

Mulla on kova muutto kuume päällä, onneks asuntohakemukset on viety! Kun vaan löytyy se sopiva asunto. Syitä miksi halutaan muuttaa tästä asunnosta pois on monia. Kuten et ollaan periatteessa neljännessä kerroksessa ilman hissiä. Peritaatteessa siksi kun ekaa kerrosta ei lasketa asuin kerrokseksi. Sitten lapset on ollu kipeenä ihan uskomattoman paljon tässä asunnossa. Neiti uhma on sairastanu täällä asuessa enemmän kun koko aikana ennen tähän muuttua (yksi flunssa sillon) ja Pumba taasen täyttäessään puoli vuotta oli ollut kuukauden elämästään terveenä.

Asunto kun sijaitsee ylimmässä kerroksessa ja tunnetustihan lämpö pakenee aina ylös,toki tämä on myös pääty asunto joten tähän paistaa aurinko aamulla,päivällä ja illalla. Viime kesänä sisälämpötila oli parhaimmillaan melkein 39 astetta eli melkein puoli lämmin sauna. Lämpötila tippuis asteen,pari yöllä. Joten voitte  varmaan kuvitella että oliko ihanaa nukkua, varsinkin raskaana ollessa ison masun kanssa. Hikoilin kun sika!

Niin ja sitten vielä näitä ylimmän kerroksen "ihanuuksia" , kaksi ihmistähän kantaa helposti : 5 ostoskassia jotka painaa lähemmäs 5-10 kg kappale, kaksi lasta (toinen osaa kävellä itse mut neiti uhmaahan ei tunnetusti aina huvita, Neiti uhma 13kg ja Pumba 9kg+kaukalo) Niin ja koira ja jos vielä sattuu olemaan vaippapakettia ja muita keposia,siis nämä kaikki helposti neljänteen kerrokseen kerralla ! Eikös! Meillä on onnistuttu, mut kohta alkaa kädet olla gorilla tyylillä roikkuvat ja ryhti yhtä suora. Eikä tee muuten mieli ihan heti kannella mitään.

Viimeisimpänä mut ei vähimmäisenä, meidän alakerran naapurit. Tiedän ettei mekään olla hiljasimmasta päästä naapureina,mut en mie kuitenkaan lahtaa sikaa keittiössä!( Alakerrasta kuuluu ääniä mistä voi tehdä omia päätelmiään)  Morttelin hakkaamiseen oon jo tottunu,moooonesti päivässä. Poltteleevat parvekkeella ihan muuta kun tupakkia. Ryyppypippalot,ja niistä tuleva meteli. Joka viikonloppusta.

Eiköhän tässä ollu jo purkautumista tarpeeks. Nyt lähden lenkille tuulettamaan aivojani ja Piklua.

Meijän karvakorva pittunen Piklu

Piklu täyttää tänä vuonna 5 vuotta,se on kulkenu jo meidän mukana jo vuosia,mutta toivon niitä vuosia vielä monia monia lisää. Terveenä on rouva aina ollu. Piklu tuli meille sijoitussopimuksella ja en oo katunu koskaan sitä päivääkään! Kasvattajan kanssa tulin tosi hyvin toimeen ja hän on mahtava persoona <3 Piklu oli niin rääpäle kun tuli meille,ikää oli 10 vkoa. Voi sitä suloista karvanyyttiä!

Piklu pentuna

 

 

 

 

 

Piklu on tehnyt siis jo yheden pentueen,nähtäväksi jää tuleeko niitä lisää. Alkaahan rouvalla kohta jo ikäkin tulla vastaan,mut meillä jääny vielä ajatus asteelle. Kun nuo ihmislapset vievät nyt aikalaila kaiken huomion,kun ovat pieniä vielä. Pentue syntyi 2008 syksyllä. Kuusi elävää pentua,3 poikaa ja 3 tyttöä. Rouva vielä nautti raskaudestaankin,loppuun asti. Oli rouvan massullakin kokoa,melkein maata viistäen viimesellä lenkit suoritettiin :D Yleensä reipas lenkkeilijä joka juoksi pää viidentenä jalkana kaipasi hengähdys taukoja. Mutta äitinä,synnyttäneenä en yhtään ihmettele!

Lenkkiseurana koira on ihanteellinen. Riittää vauhtia,eikä väsymyksen merkkejä näy. Tai mie en oo ainakaan saanu koiraa väsytettyä,hetken makaa paikoillaan ja taas on meno valmiina. Ja mie hyvällä säkällä puuskutan vielä edellisestä lenkistä. Leikki mieltä löytyy iästään huolimatta, välillä kutsunkin raukkaa ad/hd tapaukseksi mut rakkaalla lapsella monta nimeä.

Piklu rakastaa auringon ottamista,tennispalloja ja pehmeitä vinkuleluja. Näillä edellä mainituilla jaksaa riehua päivästä toiseen ja aikasta pitkään. Näillä esim.viime kesän helteillä kun ihmisllä oli kuuma ja koirat pysyttelivät varjoissa nukkumassa niin meidän rouva veti kertarat oikosalleen ja meni aurinkon lämpöön nukkumaan huokaisten tyytyväisenä. Välillä olen myöskin epäillyt että meillä on kissa koiran kropassa. Tämäkin ajatus pohjautuu juuri edellä mainitusta aurinkoon hakeutumisesta, hän viihtyisi ikkunalaudoilla jos sallisin, mitä korkeammalle pääsee sitä parempi. Niin ja kissahan "hyökkää" kun sohvaa/mattoa tai muuta rapsuttaa mut niin tekee tuo meidän hassu rouvakin.

Yhdessä oikeassa näyttelyssä Piklu on käyny porvoossa. Sieltä tuli  JUN-ERI arvostelu. Sitä ennen käytiin harjottelemassa muutamissa Matc Show:ssa ihan vaan ottaa tuntumaa. Näistä voitettiin toisessa pentuluokka ja näyttelyn parhaissa kolmas sija.

Muiden koirien kanssa tulee hyvin toimeen,joskus komentaa jos toinen koira lähestyy hänen mielestään liian äkkiä. Pienuuttaan ei pelkää,päin vastoin ego on ainakin rotikan kokoinen jos hälle alkaa pottuilemaan. Nyt rouva kyllä ilmoittaa olostaan että ulos on päästävä joten sinne siis käypi tieni tästä!

Tulisuutta ruokaan.

Ja tämä kaikkihan lähti siitä kun opiskelu aikoina tykkäsin syödä tulisia nuudeleita,mutta vielä silloin tyydyin vain niihin. Nyt en enää. Kaupasta on tarttunut mukaan useampi Tabasco puteli,kuivattua chiliä, tuoretta chiliä ja habaneroa. Nyt on tultu siihen pisteeseen että omat taimet kasvaa töröttää tuossa ikkunalaudalla. En oo mikään viherpeukalo mut aineskaan en oo noita vielä saanu tapettua. Lajikkeesta ei oo tietoa tällä haavaa vielä,ehkä sitten jotain selkoa kun alkaa niitä ensimmäisiä chilejä kasvamaan. Tuolla oottaa Cayannen siemeniä istuttamista,mut saavat vielä ootella pikku kasvihuoneen vapautumista.Yksi Chileistä on aika paljon muita isompi mut eiköhän se kasvu tasaannu.

Vielä kun pitää ostaa/vaihtaa/saada jostain habaneron siemeniä niin sitten riittää tuliset mausteet. Muut taimet on vielä pikkusia (Paprika,suippopaprika ja kirsikka tomaatti) Niistä lisää joskus. Tuossa kuvassa näkyykin se pieni kasvihuone siellä on kirsikkatomaatit vielä kasvamassa,hentosia ovat vielä.

Pientä säätöä ja pohjustusta.

Elikkäs se ois eka kirjotus. Ideahan tähän lähti muilta, multa kyseltiin että kirjottelenko blogia ja kielteisiä vastauksia annoin,mutta ajatus jäi kytemään kumminkin. Tässä sitä nyt ollaan :) Tänään on ollut aika hermoja kiristävä päivä,ajattelin että kahvi kupponen kaikessa rauhassa kirjoitellessa loihtii mulle taas lehmän hermot.

Esikois tyttönen on uhma iässä,ja ai miten sen huomaa. No voin kertoa että varmasti naapuritkin huomaa! Neiti uhmasta lähtee aika kova ääni suuttuessaan,itkiessään ja välillä koko ajan. Välillä tunnen oloni jumiutuneeksi levy soittimeksi, joka toistaa vain kieltolauseita, ei, älä. Ei sitä saa ottaa jne. Niin täytyy kyllä myöntää että osaa se neiti uhma olla ihanakin,haluaa halata, pussata, hoitaa pikku veljeään ja naureskeleevat keskenään mut sit on näitä HERMOPINNASSA päiviä.

Pumba,nuorimmaisemme. Vasta puoli vuotias, niin tyytyväinen poika. Jokeltelee,leikkii,nukkuu ja syö. Ihanan rauhallinen vasta kohta vanhemmalle AinaMenossa siskolle. Pikku herrä syö soseita,puuroa ja kovasti maistellaan lisää :) Nyt molemmat nukkuuvat. Ja mun hermot ei oo enää laukeamispisteessä,jos kohta vaikka toinen kupillinen kahvia niin alkaa olla uusi immeinen.

Taidan tästä hiippailla pyykkäämään ja taimien kasteluun,niistä sitten lisää joku toinen kerta :)